Opiskeluaikoinani tein atk:n ympärillä pyörivien hommien lisäksi myös huvin vuoksi DJ-hommia nimellä D.J.Jazz. Olin nk. biittimiksaava DJ, eli tanssitin ihmisiä illasta aamuun tauotta.
Mikäli olet vieraillut joissakin seuraavista kapakoissa 1990-luvun alkupuolella perjantaisin tai lauantaisin, olet todennäköisesti bailannut soittamani musiikin tahtiin:
Helsinki
Kerava
Lohja
Olihan noita muitakin paikkoja joissa soittelin levyjä varmaan toistakymmentä tai enemmänkin ja päälle vielä erilaiset bileet ja muutkin tapahtumat, mutta edellä mainitut ovat jääneet parhaiten mieleen. Hienoja keikkoja mahtui kyllä muihinkin ravintoloihin!
Soittelin keikoillani samaa musiikkia mitä itsekin silloin kuuntelin kotona ja autossa eli kaiuttimista tuli tavaraa täysin laidasta laitaan. Illan loppupuolella keskityin tanssittavuuden vuoksi 1980- ja 1990-luvun tanssihelmiin sekä jalkoja liikuttelevaan hyvään rockiin ja heviin, joten sain kyllä parhaina iltoinani ihmiset bailaamaan armotta!
Seuraan vielä nykyäänkin listoja ja koetan hieman kuunnella mikä soi maailmalla, mutta en enää ostele levyjä samaa vauhtia kuin aktiiviurallani. Kaikkien paikallisradioasemien samoin kuin nykyään myös Radio Mafian harrastama power play -politiikka ottaa päähän niin paljon, että radiota tulee kuunneltua yhä vähemmän ja vähemmän.
Mielestäni radio- ja TV-median tehtävä olisikin tarjota kuunneltavaksi myös sellaista musiikkia, mitä muualla ei ole mahdollisuutta kuunnella, mutta mikäli valtakunnallinen radio ja TV tarjoavat ohjelmiensa kautta jatkuvasti vain Top Ten -listoja valitsen mielelläni jotakin muuta korvilleni.
DJ-hommat olen jättänyt jo itseäni nuoremmille, mutta mikäli kylässäni on ihminen tai useampikin ja puhe kääntyy musiikkiin - voi pojat ja tytötkin, täältä pesee vaikka koko illan!
"Sinusta tuli juuri minun suosikki-DJ:ni!"
Tea R. (2001)